C.G. Jungin mukaan neljä on psyyken kokonaisuutta symboloiva luku, ja neliryhmät ovat ihmiselle luonteenomaisia. Jungin mukaan uskonnoissa, saduissa ja tarinoissa esiintyy erityisen usein neliryhmiä, ja tyypillisesti ryhmän yksi jäsen on erilainen, kuin muut. Voidaan ajatella esimerkiksi Pyhää Kolminaisuutta ja Saatanaa tai Pyhää Kolminaisuutta ja Neitsyt Mariaa, jolla on katolisessa uskonnossa huomattava, Jumalaan ja Saatanaan rinnasteinen rooli.

Jungin käsitys tuntuu jossain määrin uskottavalta. Monet symbolit ovat todellakin nelikenttiä, esimerkiksi risti ja hakaristi. Ihminen on kehittänyt koordinaatistot ja ilmansuunnat nelijakoisiksi. Toisaalta voisi ajatella, että nelinäisyys on esteettisesti niin houkuttelevaa ja käyttökelpoisuutta, koska se johtaa kuin itsestään suorakulmaisiin muotoihin, ja ihmisellä on ilmeisesti myötäsyntyinen kyky havaita suora kulma. Tarkoitan tasapainoaistia.

Marjukka,

Ethän pahastu, vaikka olen kirjoittanut Tiikerikissasta? Asiahan ei kuulu sinulle millään tavalla.

Nyt on vappu, ja minun pitäisi mennä etsimään vappuheilaa. Muistan monia vappuja, jotka ovat olleet ensin toivoa ja sitten pettymystä täynnä. Niin tämäkin tulee olemaan.

Paremmin kuin menneet vaput, mieleeni piirtyy eräs helteinen kesäpäivä ja käynti hautausmaalla kotiseudullamme.  Oli hyvin kuumaa ja valoisaa, suorastaan epätodellista. Kävelin hautausmaalle kai varjoa etsimään. Siellä oli korkeita kuusia, jotka tekivät siitä kesällä mielyttävän paikan.

Huomasin, että hautausmaa ei tuntunut minusta tippakaan surulliselta tai ahdistavalta. Muistin, että olin pienenä lapsena suorastaan pelännyt sitä, ja monet ensimmäiset muistoni liittyvät matkaan uimarannalle hautausmaan poikki tai sen vierellä kulkevaa tietä pitkin. Minun oli vaikea käsittää, että olin samassa paikassa, niin erilainen se oli. Ruoho oli vihreää, ja ilmassa lenteli muutama helteen läkähdyttämä perhonen. Ruohikko oli onneksi jätetty leikkaamatta, ja se oli täynnä kissankelloja, puna-ailakkeja, leinikkejä ja niin edelleen kaikissa sateenkaaren väreissä.

Sammal oli noussut vanhoille hautakiville, ja ristit olivat ruostuneet. Tällä hautausmaalla oli näet vanhoja, suuria metalliristejä, ilmeisesti sepän takomia. Kirkkaassa kesäpäivän auringossa ne näyttivät aivan joltakin muinashistoriallisilta museoesineiltä. En voinut olla ajattelematta niiden alla lepääviä kunnollisia, säntillisiä talonpoikia, ja heidän ankaraa elämäänsä 1800-luvulla, mutta ajatus oli vain ohimenevä välähdys, tai ehkä niinkuin perhosen lepatteleva lento, ja se oli poissa yhtä nopeasti, kuin se oli tullutkin, ja minä olin vain onnellinen.

Niin me kaikki katoamme kerran, ja meistäkin tulee osa kulttuurihistoriaa, ellei vedenpaisumus peitä maata meidän jälkeemme.

Hyvää vappua sinulle.