Yksi ei oikeastaan ole luku siinä mielessä, jos luvulla ymmärretään lukuisuutta: joukon jäsenten välistä yhteenkuuluvuutta, yllättäin ilmenevää omianisuutta, joka on joukon jäsenten välisessä yhteydessä, mutta ei yksittäisessä joukon jäsenessä. Alkulukujenkin määritelmä kuuluu: ykköstä suuremmat luvut, jotka eivät ole jaollisia muilla luvuilla, kuin ykkösellä ja itsellään.

Yksi symboloi yhteyttä, jakamattomuutta. Se symboloi alkua ja loppua, ja voihan se symboloida myös yksinäisyyttä.

Olen nyt käynyt kaikki nopan sivut, "tahkot", läpi. Henkinen kehitykseni voi nyt edetä seuraavaan vaiheeseen. Mielenkiintoista muuten on, että ns. aidossa nopassa vastakkaisten sivujen silmäluvut summautuvat aina seitsemäksi. Minun on selvitettävä, mitä se mahtaa merkitä.

Marjukka,

Pidät minua varmasti outona. Olen lörpötellyt sinulle kaikenlaista; asioita, joiden keskinäistä yhteyttä on vaikea nähdä. Yhteyden voi nähdä, niin halutessaan, minussa ja siinä, miten nämä asiat liittyvät minuun. Sinä olet lopultakin minulle kaukainen suure, eivätkä kirjeeni liity sinuun juurikaan. Niin ainakin ajattelen tänään.

Tämä on viimeinen kirje. Sain tänä aamuna tietää, että saan töitä Uppsalassa sijaitsevasta lääketehtaasta. Olen tehnyt päätökseni. Otan työpaikan vastaan. (Koulupoikana olisin kuvitellut meneväni Uppsalaan aivan muissa asioissa, mutta näinkin on hyvä.) Huomisaamuna pakkaan matkalaukkuni, ja iltapäivällä ajan folkkarini suuren laivan ruumaan. Matkustan meren ja yön yli. Aamulla, jos Luoja suo, on kirkasta, ja aurinko leikkii Tukholman saariston piparkakkumökkien seinillä ja pihoilla. Piipahdan ehkä valtakunnan sydämessä, vanhassa kaupungissa. Syön lounasta jossain edullisessa paikassa. Sitten nousen taas autooni ja lähden kaupunkiin, jossa kohtaloni odottaa minua.

Nyt koittaa minun elämässäni taas uusi aamu, herätys unien jälkeen. Tämä kevät on ollut minulle välitila, pitkä yö, ja se on ollut omalla tavallaan suloinen ajanjakso. Olen saanut viivytellä hetken unissa, haaveissa ja muistoissa. Olen muistanut sinuakin, ja muita ihania tyttöjä, joita olen elämässäni tavannut. Ihmiselämä ei kuitenkaan ole pelkkiä haaveita, vaan haaveet ovat lähellä halvaantumista, ja jokaisella on oma ristinsä kannettavanaan. Nuoren miehen täytyy mennä länteen.

Jotkut tutkijat väittävät, että pohjimmiltaan ihmiskunnalla on vain pieni määrä erilaisia myyttejä. Minä puolestani väitän, että pohjimmiltaan on vain yksi laulu: se jossa Orfeus suree kadonnutta rakkauttaan.

Kaksi, kolme ja viisi ovat alkulukuja. Intuitiivisesti minusta tuntuu, että kertomalla keskenään sopiva määrä kakkosia, kolmosia ja viitosia pitäisi pystyä tuottamaan kaikki kahta suuremmat kokonaisluvut. Niin ei tietenkään ole. Se on ihmeellistä.

Toisaalta seiska on kyllä niin pieni, että sen käsittää.

Kaksi symboloi dualismia, tai paremminkin se on dualismin arkkityyppi, itse dualismi. Maailman kaksijakoisuus, valkea ja musta, maa ja taivas, vasen ja oikea, itä ja länsi. Haluaisin kirjoittaa vastakohtien yhtymisestä, mutta se kuuluu enemmänkin seuraavaan kirjeeseen.

Kuljin metsässä, jossa kasvoi korkeita kuusia, joiden latvat olivat raskaat kävyistä. Oli kesä. Käsitin, että kuuset olivat poikkeuksellisen suuria, tai minä olin muuttunut fyysisesti pieneksi. Metsä oli hyvin kaunis ja karu. Maasto oli louhikkoista ja märkää, siellä täällä oli pieniä kirkasvetisiä lampia ja suota muistuttavia painanteita.

Huomasin, että metsässä kasvoi siellä täällä myös muitakin puita kuin kuusia. Siellä oli kukkivia pihlajia, jotka näyttivät vaivaisilta suopursuilta suunnattomien kuusten alla. Sitten huomasin, että siellä täällä oli myös päärynäpuita, jotka kantoivat hedelmää. Käsitin, etten voinut enää olla Suomessa.

Ihmettelin suuresti tätä metsää, ja sitä, miten olin joutunut siihen. Pysähdyin lepäämään ja katselemaan ympärilleni erään tavallista paksumman ja tuuheamman, yksin kasvavan kuusen vierelle. Puu muuttui shamaaniksi, joka oli pukeutunut karhuntaljaan ja maalannut ihoonsa kaikenlaisia outoja, punaisia kuvioita. Shamaani katseli minua vaiti, ja juuri kun olin aikeissa kysyä häneltä jotain, hän sanoi: "Käsittänet, että sammal, jolla astelet, voisi yhtä hyvin olla olematta."

Pohdin shamaanin sanoja. Käsitin, että hän tarkoitti minun näkevän untan. Pohdin myös tilanteen suomia mahdollisuuksia. Minulle tuli mieleen, että shamaanin täytyi edustaa aivojeni oikeaa puoliskoa, sitä joka ei ollut hallitseva. Koska se nyt pystyi puhumaan tämän shamaanin suulla, olin saanut tilaisuuden kysyä siltä asioita, joita en valvetilassa voisi koskaan saada tietää. Kysyin, mitä shamaani voisi kertoa minusta ja elämästäni. Shamaani hymyili minulle ja sanoi: "Ei sitä kaikille kerrota."

Shamaani katosi, ja uni muuttui. Olin edelleen metsässä, mutta kuljin rinnettä alas. En osaa sanoa, käsitinkö yhä olevani unessa vai en. Luultavasti en piitannut koko asiasta tippaakaan.

Metsä kävi harvemmaksi, ja tulin pienelle aukiolle. Huomasin, että siellä oli maahan kaivettuja kuoppia, jotka olivat epäsäännölisessä kehämäisessä muodostelmassa keskellä sijaitsevan kaivon ympärillä. Pysähdyin kaivon luo, ja huomasin, että kuopista tuli ulos ihmisiä.

En muista, miten maasta nousseet ihmiset olivat pukeutuneet, tai mitä kansallisuutta he olivat. Sen muistan, että he olivat ruskettuneita ja kauniita, nauroivat paljon. He kertoivat minulle olevansa heimo, joka oli asunut maan sisään rakentamissaan asunnoissa 10 000 vuotta. He sanoivat minulle, ettei heidän tarvinnut välittää mistään maallisista tarpeista, vaan he viettivät aikansa tähtiä tutkien, ja kävivät joskus metsästämässä huvikseen. Kiinni saamansa linnut he yleensä päästivät pakoon. Heidän elämänsä vaikutti olevan hyvin yksinkertaista ja helppoa.

Heimon vanhin tuli luokseni, kätteli minua ja sanoi, että voisin jäädä heidän luokseen, jos haluaisin. Pohdin tarjousta hetken aikaa. Saduissa on aina joku henkilö tai ryhmä, joka pyyttää sankaria jäämään luokseen johonkin ihanteelliseen paikkaan. Näihin tarjouksiin on kuitenkin aina vastattava kieltävästi. En ole ihan varma, miksi.

Valinta oli vaikea, mutta vastasin kieltävästi löytämäni heimon tarjoukseen. Hyvästelin heidät ja läksin kiipeämään vastapäistä rinnettä. Vaikutti tulevan ilta, ja metsä tummui hitaasti ympärilläni. Jatkoin harhailuani hämärtyvässä metsässä.

Myös kolme on saduissa ja tarinoissa usein esiintyvä luku. Sankari saa kolme toivomusta. Asiat pitää myöntää tai kieltää kolmesti. Naisella tai koiralla on kolme päätä. Kolme poliisia vie Penaa putkaan. Ulkoministeri luettelee kolme asiaa, jotka vähentävät sijoittajien halukkuutta investoida maahamme.

Minulla on paljon muistoja sinusta. En vain ajattele niitä aktiivisesti.

Muistan, kun tapasimme viimeistä edellisen kerran, ja sinulla oli punaviinihuulet ja minä halasin sinua asuntolan pihalla kankeasti ja mistään mitään ymmärtämättä. Sen jälkeen emme nähneet vuosiin. Minulla oli päällä naurettava kansitakki.

Muistan, miten sanoit koulussa, että vastustat sotaa ja armeijaa kaikissa muodoissaan. Minä sanoin sinulle pyh, ja aloin selittää luennoida reaalipolitiikan periaatteista. Olen vieläkin samaa mieltä, kuin silloin, mutta en tiedä, kumpi meista on viisaampi.

Sinulla oli tapana laittautua harvoin. Olit aina vaatimattomasti pukeutunut, mutta ylioppilasiltana teit poikkeuksen. Olin värjännyt hiuksesi mahonginväriseksi, ja sinulla oli kuunvärinen silkkimekko. Voi, miten kaunis olit. Antaisin oikean käteni, että pääsisin takaisin siihen iltaan.

On väitetty, että ihmisaivot säilövät kaiken elämän aikana koetun. Minusta se kuulostaa mahdottomalta, mutta varmaa on, että aivot säilövät paljon enemmän, kuin tietoinen mieli. Mitä enemmän ajattelee jotakin asiaa, sen paremmin sen alkaa muistaa. Minulle tulee mieleen sinustakin usempia ja useampia muistikuvia.

C.G. Jungin mukaan neljä on psyyken kokonaisuutta symboloiva luku, ja neliryhmät ovat ihmiselle luonteenomaisia. Jungin mukaan uskonnoissa, saduissa ja tarinoissa esiintyy erityisen usein neliryhmiä, ja tyypillisesti ryhmän yksi jäsen on erilainen, kuin muut. Voidaan ajatella esimerkiksi Pyhää Kolminaisuutta ja Saatanaa tai Pyhää Kolminaisuutta ja Neitsyt Mariaa, jolla on katolisessa uskonnossa huomattava, Jumalaan ja Saatanaan rinnasteinen rooli.

Jungin käsitys tuntuu jossain määrin uskottavalta. Monet symbolit ovat todellakin nelikenttiä, esimerkiksi risti ja hakaristi. Ihminen on kehittänyt koordinaatistot ja ilmansuunnat nelijakoisiksi. Toisaalta voisi ajatella, että nelinäisyys on esteettisesti niin houkuttelevaa ja käyttökelpoisuutta, koska se johtaa kuin itsestään suorakulmaisiin muotoihin, ja ihmisellä on ilmeisesti myötäsyntyinen kyky havaita suora kulma. Tarkoitan tasapainoaistia.

Marjukka,

Ethän pahastu, vaikka olen kirjoittanut Tiikerikissasta? Asiahan ei kuulu sinulle millään tavalla.

Nyt on vappu, ja minun pitäisi mennä etsimään vappuheilaa. Muistan monia vappuja, jotka ovat olleet ensin toivoa ja sitten pettymystä täynnä. Niin tämäkin tulee olemaan.

Paremmin kuin menneet vaput, mieleeni piirtyy eräs helteinen kesäpäivä ja käynti hautausmaalla kotiseudullamme.  Oli hyvin kuumaa ja valoisaa, suorastaan epätodellista. Kävelin hautausmaalle kai varjoa etsimään. Siellä oli korkeita kuusia, jotka tekivät siitä kesällä mielyttävän paikan.

Huomasin, että hautausmaa ei tuntunut minusta tippakaan surulliselta tai ahdistavalta. Muistin, että olin pienenä lapsena suorastaan pelännyt sitä, ja monet ensimmäiset muistoni liittyvät matkaan uimarannalle hautausmaan poikki tai sen vierellä kulkevaa tietä pitkin. Minun oli vaikea käsittää, että olin samassa paikassa, niin erilainen se oli. Ruoho oli vihreää, ja ilmassa lenteli muutama helteen läkähdyttämä perhonen. Ruohikko oli onneksi jätetty leikkaamatta, ja se oli täynnä kissankelloja, puna-ailakkeja, leinikkejä ja niin edelleen kaikissa sateenkaaren väreissä.

Sammal oli noussut vanhoille hautakiville, ja ristit olivat ruostuneet. Tällä hautausmaalla oli näet vanhoja, suuria metalliristejä, ilmeisesti sepän takomia. Kirkkaassa kesäpäivän auringossa ne näyttivät aivan joltakin muinashistoriallisilta museoesineiltä. En voinut olla ajattelematta niiden alla lepääviä kunnollisia, säntillisiä talonpoikia, ja heidän ankaraa elämäänsä 1800-luvulla, mutta ajatus oli vain ohimenevä välähdys, tai ehkä niinkuin perhosen lepatteleva lento, ja se oli poissa yhtä nopeasti, kuin se oli tullutkin, ja minä olin vain onnellinen.

Niin me kaikki katoamme kerran, ja meistäkin tulee osa kulttuurihistoriaa, ellei vedenpaisumus peitä maata meidän jälkeemme.

Hyvää vappua sinulle.

Viisi, toisin kuin kuusi, on alkuluku. Sanotaan, että alkuluvut ovat kaiken maailman rakennuspalikat. Meitä viisaammat miehet ovat ajautuneet epätoivoon niiden vuoksi ja omistaneet elämänsä niitä koskeville tutkimuksille tuhansien vuosien ajan.

Jotkut sanovat, että viisi symboloi luonnon pimeää voimaa. Toiset sanovat, että se on hölynpölyä, ja viitonen on vain hyvää tarkoittava, onnea tuottava luku. Ehkä se symboloi wicca-noitia?

Kerron sinulle elämäntilanteestani. Asun yksin pienessä, mutta melko sievässä yksiössä. Se on vuokra-asunto. Olen pennitön. Olen juonut tai muuten tuhlannut kaikki rahani.

Olen nyt kolmannessa työssäni valmistumisen jälkeen. En osaa sanoa, pidänkö siitä. Pidän auringonpaisteesta avaralla raitilla tehtaan edessä. Pidän hiljaisista hetkistä lounaan jälkeen, kun voin livahtaa lukemaan Helsingin Sanomat. Itse työstä en juurikaan pidä. Lapsensydämeni huutaa tuskasta joka kerta, kun minun on kulutettava iltapäivä virheiden perkaamiseen tietokonekoodista.

Tiedän olevani kiittämätön. Pidän työstäni periaatteen tasolla: Mielestäni minulla on hieno ammatti, ja saan olla tekemisissä (jossain mielessä) tärkeiden, suorastaan ylevien kysymysten kanssa. Saan ratkaista ongelmia. En usko, että työstä on mahdollista pitää ylipäänsä muuten, kuin periaatteen tasolla. Työ on työtä. Vain hassahtanut, hurmahenkinen protestanttiteologi (joka ei tee työtä) voisi väittää toisin.

Ihmettelet ehkä, enkö ole löytänyt naista kaikkina näinä vuosina. Etten vaikuttaisi epätoivoiselta, sanon että olen tavannut monta kiinnostavaa ja erilaista naista, ja suurin osa heistä on ollut jollakin tavalla ihania. Naiset ovat ihania.

Erehdyksenä sinulle vetää vertoja kenties vain yksi: Tiikerikissa. Tapasin Tiikerikissan ensi kertaa neljä tai viisi vuotta sitten eräillä villeillä jatkoilla. Meistä tuli aluksi kaverit. Sitten välillämme tapahtui jotakin, mutta minussa ei ollutkaan miestä ottamaan sitä mitä halusin. Nykyään olemme yhä kavereita, ja voin sentään ihailla etäältä hänen kauneuttaan.

Olen useasti miettinyt erehdystä, jonka tein. Minut pysäytti analyyttisesti ajatellen kolme seikkaa:

1. Tiikerikissa kertoi kroonisesta sairaudestaan, ja säikähdin sitä. Mietin, miten se vaikuttaisi arkipäivään, jos eläisin yhdessä hänen kanssaan. Jälkikäteen minua hävettää myöntää, että ajattelin näin, mutta se on totta. Kadun, kadun, kadun.
2. Tunsin myös Tiikerikissan miehen. Yhteiset ystävämme eivät hyväksyneet yhteydenpitoamme. Kuuntelin heitä.
3. Minua hieman häiritsi se, miten ennustamattomasti (tai paremminkin ennustettavasti) Tiikerikissa käyttäytyi. Selvin päin hän oli mitä kunniallisin pohjalaistyttö, joka ei voinut ajatellakaan mitään siveetöntä kanssakäymistä, mutta humalassa hän alkoi halailla minua ja kuiski korvaani viinantuoksuisella äänellään.

Ollakseni vielä analyyttisempi minun on myönnettävä, että tärkein minuun vaikuttaneista tekijöistä oli numero kaksi. Olen aina ollut sovinnainen ihminen. Olen aina kuunnellut muiden neuvoja. Miten typerää se joskus onkaan! Pitäisihän jokaisen järkevän ihmisen tietää, että sovinnainen moraali on vain ihmisten välinen sopimus, joka ei välttämättä lainkaan optimoi onnellisuutta. Sovinnaisen moraalin tuolla puolen on toinen, oikeampi moraali, mutta vain harvoilla on rohkeutta toimia sen mukaisesti.

Mitähän ihmiset ajattelisivat, jos lukisivat tätä meidän kirjeenvaihtoamme? Aina minä mietin, mitä ihmiset sanoisivat milloin mistäkin.